KAIKKI STARTTAA TARTARISTA

Pohjoismaisen raaka-aineen tillin innoittamana Jennifer Eriksson loi alkuruoan, joka vie oman aikansa mutta joka on joka minuutin arvoinen. Raikkaine makuineen ja odottamattomine yhdistelmineen se luo tunnelman pääsiäislounaaseen, joka uskaltaa uudistaa ja päästää raaka-aineet keskiöön.

TOMAATTITARTAR GAMMELKNASKERMALLA, UPPOPAISTETULLA PERUNAHÄSSÄKÄLLÄ, SIPULILLA JA YRTEILLÄ

4 annosta

Tomaattitartar

8 tomaattia

1 rkl punaviiniä

1 tl balsamiviinietikkaa

1 tl punaviinietikkaa

1 tl soijakastiketta

oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

Gammelknaskerma

1 dl majoneesia

nyrkillinen hienoksi raastettua juustoa (gammelknas/gruyère/kaltbach/parmesaani)

1–2 tl dijoninsinappia

1/2 valkosipulinkynttä, raastettuna

Uppopaistettu perunahässäkkä

1 uuniperuna tai

3–4 kiinteää perunaa

neutraalia öljyä uppopaistamiseen

Viinietikkamarinoitu sipuli

1 hopeasipuli

1 rkl vapaavalintaista viinietikkaa

Koristeluun

raastettua gammelknasjuustoa

hienonnettua ruohosipulia

tilliä

tuoretta tomaattia

TEE NÄIN:

Edeltävänä päivänä

Tomaattitartar

1. Poista tomaattien kovat keskiosat ja kuutioi ne pieniksi.

2. Sekoita tomaatit punaviiniin, balsami- ja punaviinietikkaan, soijakastikkeeseen, pieneen määrään oliiviöljyä, suolaan ja pippuriin.

3. Levitä leivinpaperille ja paista uunissa 175 asteessa noin 1,5 tuntia.

4. Anna tomaattien jäähtyä.

5. Jätä jääkaappiin yön yli.

Gammelknaskerma

1. Sekoita majoneesi hienoksi raastettuun juustoon, dijoninsinappiin, valkosipulinkynteen, suolaan ja pippuriin.

2. Jätä jääkaappiin yön yli.

Viinietikkamarinoitu sipuli

1. Viipaloi hopeasipuli ohueksi ja upota valkoviinietikkaan.

2. Jätä jääkaappiin yön yli.

Samana päivänä

Uppopaistettu perunahässäkkä

1. Raasta perunat kuorineen ohuiksi.

2. Poista vesi painamalla ja anna kuivua talouspaperin päällä.

3. Kuumenna öljy ja uppopaista perunat kultaisiksi.

4. Anna valua ja suolaa.

TARJOILUUN

1. Yhdistä uunipaistetut tomaatit tuoreisiin.

2. Tarjoile lisukkeiden kera.

3. Koristele yrteillä, juustolla ja hopeasipulilla!

WALLACE pöytäliina

29,99 EUR

4 värejä

5,0 perustuen 2 arvosanaan
WALLACE pöytäliina

LILLEMOR kuppi. 2 kpl

34,99 EUR

2 värejä

5,0 perustuen 1 arvosanaan
LILLEMOR kuppi. 2 kpl

ALFHILD koristekulho

29,99 EUR

1 väri

3,7 perustuen 3 arvosanaan
ALFHILD koristekulho

EIRA kulho. 2 kpl

19,99 EUR

2 värejä

5,0 perustuen 3 arvosanaan
EIRA kulho. 2 kpl

ALDIS vati

24,99 EUR

1 väri

2,5 perustuen 2 arvosanaan
ALDIS vati

FAYA matto

329 EUR

1 väri

5,0 perustuen 1 arvosanaan
FAYA matto

AWARA sivupöytä

399 EUR

1 väri

4,0 perustuen 1 arvosanaan
AWARA sivupöytä

LISEN verhotanko

49,99 EUR

5 värejä

4,0 perustuen 2 arvosanaan
LISEN verhotanko

LISEN verhotanko

49,99 EUR

4 värejä

4,0 perustuen 2 arvosanaan
LISEN verhotanko

WALLACE pöytäliina

29,99 EUR

4 värejä

5,0 perustuen 2 arvosanaan
WALLACE pöytäliina

TURN kynttilälyhty

7,99 EUR

3 värejä

4,9 perustuen 11 arvosanaan
TURN kynttilälyhty

IRMA matto

49,99 EUR

4 värejä

3,9 perustuen 7 arvosanaan
IRMA matto

WALLACE pöytäliina

29,99 EUR

4 värejä

5,0 perustuen 2 arvosanaan
WALLACE pöytäliina

TURN kynttilälyhty

7,99 EUR

3 värejä

4,9 perustuen 11 arvosanaan
TURN kynttilälyhty

LACIRA LACE

12,99 EUR

1 väri

5,0 perustuen 1 arvosanaan
LACIRA LACE

TOWER vaasi

39,99 EUR

3 värejä

4,0 perustuen 1 arvosanaan
TOWER vaasi

Olet nähnyt 58 / 183 tuotteesta